Risteilyt

Risteilyt Helsingin edustalla

Risteilyillä kierretään Helsingin edustalla hyvin suunnitellulla reitillä. Risteilyjen aikana voi grillailla, saunoa ja nauttia maisemista kannella sijaitsevasta porealtaasta käsin. Risteilyillä ankkuroimme suojaisaan paikkaan Helsingin itä- tai länsipuolelle, jolloin laivalta voi käydä meressä uimassa.

Laivan kotisatama on huhtikuun puolivälistä lokakuun loppuun Hietalahdenranta Länsisatamassa, ja talviajan (marraskuusta huhtikuun puoliväliin) olemme Halkolaiturissa Pohjoisrannassa. Risteilyjä voidaan järjestää myös talviaikaan jäätilanteesta riippuen. Yleensä tammi-maaliskuussa keskitymme kuitenkin laituritilaisuuksiin.

Risteilyt toiveidesi mukaan

Teemme kaikista risteilyistä erillisen tarjouksen asiakkaan tarpeiden mukaisesti. Suosituin risteilyn pituus on 4-6 tuntia, joka sisältää ajoa laivalla sekä ankkurointia upeissa suojaisissa paikoissa ruokaillen, aurinkoa ottaen ja meressä uiden. Risteilyn aikana kaikki laivan fasiliteetit ovat käytössä (esimerkiksi sauna, poreallas ja karaoke). Risteilyihin voidaan liittää helposti laituritunteja joko ennen tai jälkeen risteilyn.

Risteilyjen yhteyteen pystymme tarjoamaan paljon aktiviteetteja aina vauhdikkaista Rib-veneajelusta SUP-lautoihin ja vesijettivuokraukseen. Kauttamme voi varata myös erilaisia artisteja.

Järjestämme räätälöityjä risteilykokonaisuuksia erillisen tarjouksen mukaan lähisaariston (esimerkiksi Kuivasaaren tai Vallisaaren) lisäksi myös muihin rannikkokaupunkeihin. Risteilyn lähtö- ja jättöpaikat voidaan tarvittaessa sopia erikseen. Laivan muita lähtö- ja jättöpaikkoja ovat muun muassa Kauppatori, Tammasaaren laituri Kaapelitehtaan päässä, Vallisaari ja Lonnan saari. Rantautuminen ja nouto onnistuu myös muissa paikoissa Rib-venettämme hyödyntäen.

Ruokailut risteilyillä

Tarjoamme erilaisia ruokailuvaihtoehtoja laivalla. Voit valita joko rennon Vartiovene 55 -buffetin tai monipuolisemman catering-kattauksen, jonka toimitamme yhteistyökumppaneidemme kanssa. Laivalle saa tuoda omat alkoholijuomat.

Lisäohjelmaa risteilyn oheen

Risteily Helsingin kauniissa saaristossa on jo itsessään mieleenpainuva ohjelmanumero, mutta jos haluat monipuolisen tai räätälöidyn tapahtuman, onnistuu se helposti erilaisten aktiviteettien avulla. Laivamme musiikilliseen miehistöön kuuluvat muun muassa Sami Saari, Vallu Lukka ja Sebastian ”Sebu” Rejman, joita voit varata meiltä joko trubaduurina tai bändin kanssa. Lisäksi kauttamme löytyvät DJ-palvelut. Lue lisää aktiviteeteistamme.

Kokousristeilyt ja yritystapahtumat

Risteilyn yhteyteen voit järjestää myös kokouksia, koulutuksia tai esimerkiksi yrityksen henkilöstö- ja asiakastilaisuuksia. Laivassa on kaksi salonkia, jotka sopivat sekä kokouskäyttöön että ruokailutilaksi. Myös risteilyn jälkeen voi iltaa jatkaa laiturissa esimerkiksi saunomalla tai laulamalla karaokea. Suosittua on kokoustaa ensin laiturissa ja sen jälkeen lähteä risteilylle rentoutumaan. Laivalla on myös iso takakansi, jossa on tilaa kymmenille ruokailijoille ja myös bändille. Lue lisää yritystapahtumien järjestämisestä laivalla.

Made in Redland