Vartiovene 55 on ollut nyt vesillä 60 vuotta

Tiesitkö, että Vartiovene 55 on laskettu vesille jo vuonna 1959? Laiva on teknisesti  erinomaisessa kunnossa kiitos ammattitaitoisen miehistömme ja jatkuvan huolellisen huoltotoiminnan vuoksi. Lisäksi on annettava paljon kiitosta suomalaiselle laivanrakennusosaamiselle. Laivahan on rakennettu suomalaisten laivanrakennusammattilaisten toimesta Turussa. Suurin osa tuloistamme meneekin laivan ylläpitoon ja näemme tämän erinomaisen tärkeänä, koska laiva on ainut laatuaan nykyisessä toiminnassaan.

Merenkulkualan opiskelijoiden koulutusta

Erittäin tärkeä osa toimintaamme on myös mahdollistaa hieno harjoittelupaikka merenkulkualan nuorille opiskelijoille. On tärkeää, että opiskelijoille voidaan järjestää harjoittelumahdollisuuksia. Teemmekin paljon yhteistyötä Kotkan merenkulkualan opintolaitosten kanssa. Olemme lisäksi pystyneet työllistämään useita opiskelijoita vuosien saatossa. Laivallamme työnteko on erittäin monipuolista, koska teemme pienemmässä mittakaavassa samoja töitä kuin isommissakin matkustajalaivoissa. Lisäksi meillä saa hyvää harjoittelua myös asiakaspalvelutehtäviin.

Jopa 150 asiakastilaisuutta per vuosi

Voi kuulostaa uskomattomalta, mutta järjestämme vuosittain n. 150 asiakastilaisuutta. Näistä n. puolet on risteilyjä ja toinen puolisko laituritilaisuuksia. Risteilykautemme on pitkä ja pystymme tarjoamaan risteilyjä aina kun meri vaan on sulana. Operoimme siis ympäri vuoden. Talviaikana tosin painotus on enemmän laituritilaisuuksissa. Nyt 2020 kevään korona-pandemia vaikutti luonnollisesti meidänkin liiketoimintaan merkittävästi, mutta pidämme taistelumielialaa yllä ja teemme kaikkemme toiminnan palauttamiseksi ennalleen mahdollisimman pian. Olemme jo aloittaneet risteilytoiminnan ja 5.6. olikin nyt ensimmäinen tämän vuoden asiakasristeilymme. Pääosa asiakkaistamme on yritysasiakkaita (TYHY-tilaisuudet, asiakastilaisuudet, projektien päätöstilaisuudet jne.), mutta tämän lisäksi meillä on jonkin verran yksityistilaisuuksia kuten syntymäpäiviä ja polttareita. Asiakkailta saamamme palaute on ollut aina hyvää ja ehkäpä se onkin syy siihen, että useat asiakkaamme käyttävät meitä toistamiseen.

Turvallisuus ennen kaikkea

Merenkulun tulee olla turvallista ja se on Vartiovene 55:llä jatkuvana huomionkohteenamme. Laivallamme on isot pelastusvälineiden lisäksi koko laivan kattavat sprinklerijärjestelmät ja muut sammutusvälineet, kattavat ensiapuvälineet (mukaan lukien defibrillaattori), savusukelluslaitteet jne. Kaikilla miehistömme jäsenillä on luonnollisesti asianmukaiset koulutukset merenkulkuun ja pelastus- ja ensiaputehtäviin. On ehkä syytä myös mainita, että miehistössämme on myös taistelusukeltajakoulutuksen saanutta henkilökuntaa.

Kiitos, että luit viestimme loppuun. Toivottavasti arvostat toimintaamme ja olemme kiitollisia, jos kerrot ystävillesikin ja omissa verkostoissasi palveluistamme.

Mukavaa ja merellistä kesää toivottaen,

Aki Karihtala

Laivaisäntä

    
Made in Redland